maanantai 7. toukokuuta 2018

RUOKAKUVAUSPROJEKTI TULEVAISUUDEN KOULURUOKA

Meitä pyydettiin mennä auttamaan catering-puolta Tulevaisuuden kouluruoka-kilpailussa ottamalla kuvia ruuan valmistuksesta ja valmiista annoksista ja tehdä niistä infografiikka.

Ensin kävimme kuuntelemassa toimeksiannon ja valmiiksi tutustumassa tiloihin joissa kuvaamme. Toimeksiannoksi he antoivat tekemänsä ajatuskartan ja kilpailun ohjeet. Kilpailussa on tarkoituksena suunnitella millaista kouluruoka voisi joskus tulevaisuudessa olla. He olivat valmistaneet monta eri ruokaa joista yksi valittaisiin mukaan kilpailuun. Meidän maistellessa ruokia suosikiksi nousi heti härkislasagne jota ei sitten kuitenkaan valittu mukaan kilpailuun koska lasagne löytyy jo kouluruokalistalta. Lopuksi kilpailuun ruoaksi valikoitui härkismureke. 









Ideoita kuvauksiin lähettiin hakemaan pinterestistä ja googlettamalla miten suurkeittiöitä on kuvattu. Valitsimme valmiiksi astioita joissa valmiita annoksia kuvataan, valitsimme 4 eriväristä lautasta. 



KUVAUSPÄIVÄT TO & PE

Kuvaukset aloitettiin torstaina vuorotellen kuvauksissa ja jakamalla kuvausvuorot milloin mikäkin porukka menee keittiiöön koska keittiössä olisi tullut liian ahdasta jos koko porukka olisi mennyt kerralla. Torstaina kokit valmistivat murekkeesta hieman soikean muotoisen ja he päättivät perjantaina lähteä tekemään murekkeesta vielä pyöreämpää ja punaisempaa ja he päättivät härkismurekkeen olevan kilpailuun valittava ruoka. 

Perjantaina kuvaukset jatkuivat normaaliin tapaan ja pääsimme kuvaamaan valmiita annoksia, lähdimme kokeilemaan lautasia erilaisten taustojen kanssa ja parhaimmaksi omasta mielestäni osottautui puinen pöytä keittiössä jota käytetään yleensä leivontaan. 



Valitsimme luokan kanssa yhdessä jokaisesta työvaiheesta muutaman kuvan jotka lähetettiin catering-puolelle ja he päättivät mitkä kuvat tulee kilpailuun ja infografiikkaan. 

Tässä alhaalla muutama ottamani kuva: 









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti