tiistai 16. huhtikuuta 2019

KAHVILA METKAN TILOJEN STAILAAMINEN - HUONEKALUJEN SIJOITTAMINEN POHJAPIIRROKSEEN MITTAKAAVASSA

Kestävien & pestävien huonekalujen valitseminen


Asiakas halusi tilaan kestävät ja helposti pestävät kalusteet, koska tilassa vierailee kuitenkin paljon ihmisiä ja huonekalujen tulisi kestää useiden vuosien jatkuvassa käytössä.
Lähdin tutkimaan Ikean sivuilta erilaisia huonekaluja ja päädyin valitsemaan pääväriksi mustan, koska se on ajaton väri. Ensin päädyin erääseen pöytäryhmään johon sisältyi neljä tuolia + pöytä, mutta myöhemmin löysin valkoisen pyöreän pöydän ja päädyin valitsemaan myös sen.
Ensiksi mietin onko valkoinen väri liian arka, mutta pöydän materaalin luvattiin kestävän tahroja ja kulutusta.
Lopulta päädyin valitsemaan molemmat pöytävaihtoehdot asiakkaalle esiteltäväksi.
Pöytien lisäksi valitsin mustan nahkasohvan joita asiakkaalta löytyi ennestään jo muutama nuortenkeskuksen puolelta, mustan pienen sohvapöydän ja mustat tavalliset tuolit.
Kalusteilla tavoitteilin nuorekasta ja ajatonta fiilistä tilaan.


Huonekalujen sijoittaminen pohjapiirrokseen mittakaavassa

Kun huonekalut oli valittu, täytyi ne sijoittaa mittakaavassa pohjapiirrokseen. Jokaisen huonekalun korkeus ja leveys/syvyys täytyi laskea senttimetreistä millimetreiksi, pyöreästä pöydästä täytyi laskea myös halkaisija.
Lopulta tein kolme erilaista versiota siitä, miten mitkäkin huonekalut aseteltaisiin kahvilan tiloihin.
Asiakas tykkäsi valitsemistani sohvista, sohvapöydistä ja pyöreistä pöydistä. Ensin asiakas ajatteli tilaan sijoitettavan useampia pyöreitä pöytiä, koska niihin mahtuu useampi henkilö samaan aikaan istumaan, mutta lopulta asiakas halusi vielä pyöreiden pöytien lisäksi kolme valitsemaani pöytäryhmää kahvilaan.



Asiakasta varten suunniteltu planssi erilaisista huonekaluvaihtoehdoista

Havainnekuvien tekeminen SketchUpilla

Asiakas halusi nähdä miten huonekalut sopivat tilaan, koska pohjapiirroksista ja tilaa silmäiltäessä niitä ei välttämättä hahmota kunnolla.
Ensin ajattelin tehdä havainnekuvat illustratorilla piirtämällä, mutta totesin helpommaksi tehdä suoraan kolmiulotteiset havainnekuvat SketchUp-sovelluksella.
SketchUp-ohjelman käyttö vaati kuitenkin vähän harjoittelua koska olin kyseistä ohjelmaa käyttänyt vain kerran aikaisemmin, mutta lopulta sain kuitenkin tehtyä realistiset havainnekuvat kahvilasta.
SketchUp-ohjelmasta saa suoraan joitain huonekaluja valmiina, mutta esimerkiksi valitsemiamme tuoleja ei sieltä löytynyt oikean värisenä joten ne täytyi jättää harmaaksi.


SketchUp-ohjelmalla tehty havainnekuva kahvilan sisustuksesta







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti