lauantai 11. toukokuuta 2019

TYÖSSÄOPPIMASSA BIK BOKISSA - UUDEN OPETTELU JA KAMPPISKUVIEN OTTAMINEN

Toisella työssäoppimis-jaksollani olen työssäoppimassa vaateliike Bik Bokissa, jossa suoritan asiakaspalvelun näytön.

Ensimmäisellä työssäoppimisviikollani Bik Bokissa aluksi opettelin myymälän tapoja, miten esimerkiksi tietyt vaatteet viikataan, ja millaisia henkareita mihinkin vaatteisiin käytetään.


Pääsin sovittamaan kaikkia myytävänä olevia farkkumalleja, koska suurin osa myynnistä koostuu farkuista, ja kun olen itse testannut jokaista pystyn paremmin kertomaan asiakkaille esimerkiksi siitä kuinka venyvää kangasta farkut ovat, ja täytyykö niistä ottaa normaalia suurempi koko.

Ensimmäisellä viikolla pääsin auttamaan kamppiskuvien ottamisessa
Kamppiskuvia varten tulee aina tarkka ohje esimerkiksi siitä, mitkä vaatteet mallinukeille täytyy laittaa, mikä eurosize-juliste kuvissa täytyy olla ja mitä värejä seinillä täytyy käyttää.
Myös henkarit täytyy laittaa tasaisin välein, eikä seinillä olevien vaatteiden hintalaput saa olla näkyvillä.

 Pääsin myös harjoittelemaan hälyttämistä ja henkarointia kun autoin purkamaan kuormaa, jossa tuli uusia tuotteita jotka sitten laitettiin esille myymälän etuosaan kamppiskuvia varten.

 Kamppiskuvien ja kuormanpurkamisen lisäksi viikkooni sisältyi myös esimerkiksi Bik Bokin instagram-tilin päivittämistä ja yleistä myymälän siistintää mm. henkarit nätisti, farkkupinot uusiksi ja myymälän imurointi aamuisin.


Mallinuket kamppiskuvia varten

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti