maanantai 26. maaliskuuta 2018

MUURLA- PROJEKTI

Aloitimme tekemään kuvausjärjestelyä, joka oli minulle ensimmäinen sellainen. Asiakkaanamme oli sisustus-, lasi- ja puu-esineitä valmistava Muurla.
Muurla on 20 henkinen yritys joka aloitti toimintansa lasitehtaana, mutta nykyisin he valmistavat myös puu ja sisustustuotteita.
Heidän tuotteissaan on myös paljon vierailevia suunnittelijoita kuten esimerkiksi Vappu Pimiä.

Muurla antoi meille ohjeet millaisia kuvia he tuotteistaan haluavat. He toivoivat simppeleitä kuvia joissa näkyisi tuote käytössä ja kuvista tulisi käydä ilmi mihin tuotetta käytetään.  Erityisesti he toivoivat ihmisiä kuviin. Kuvissa toivottiin myös nuorekasta ja visuaalista ilmettä.
Teknisinä vaatimuksina oli muokatut jpg-kuvat jotka olisivat mahdollisimman isoja jotta niitä voisi käyttää myöhemmin vaikka printteihin.

Muurlan sarjoista tiimillemme valikoitui kuvattavaksi Muumi-sarjan erilaiset emalimukit. Kuvista he toivoivat leikkisiä elementtejä, lapsenmielisyyttä ja värikkyyttä. He toivoivat että kuvissa tuotteet olisi käytössä ja kuvissa näkyisi ihmisiä.

Kuvausjärjestely aloitettiin suunnittelemalla ensin millaisia kuvia lähdetään toteuttamaan. Ideoita lähdettiin hakemaan Pinterestistä ja niiden perusteella teimme moodboardeja joista sitten omasta mielestä parhaat ideat lähetettiin asiakkaalle hyväksyttäväksi. Itse lähdin toteuttamaan ideaa mukeista erityyppisten ihmisten käytössä. Ensimmäinen idea oli tehdä herkkuhetki jossa olisin käyttänyt mokkapaloja, vaahtokarkkia ja muita herkkuja Muumi-astioiden kanssa mutta idea vaikutti mielestäni liian tavalliselta ja päätinkin kuvata poikaystävääni työtakki päällä juomassa kahvia Muumi-mukista.
Idea kiinnosti Muurlaa ja pääsin aloittamaan kuvaukset.

Aloitimme Muurla-projektin kuvaukset poikaystäväni kanssa. Kokeilimme kuvata ulkona koulun pihalla olevilla portailla ja sisällä erilaisten taustojen ja pöytien kanssa.
Kuvissa parannettavaa oli kuvakulmat ja se että käyttäisin kuvissa enemmän kultaista leikkausta, myös kuvattavan käsissä ei saisi olla merkkejä mm. kynsien syömisestä ja käsien tulisi olla siistit.
Myös väriyhdistelmissä oli paranneltavaa.

Jatkoimme kuvauksia seuraavalla viikolla jolloin kuvasimme ulkona auringonvalossa. Sattumalta löysin pihalta puisen oven jonka edessä oli hyvä kuvata koska tausta ei ollut liian yksinkertainen. Sain otettua kuvat joista yksi päätyikin sitten Muurlalle heidän valitessaan kuvan. Sen lisäksi kokeilin kuvata vielä sisällä värikkäiden taustojen edessä hyödyntäen värikkäitä vilttejä, teetä ja vaahtokarkkeja. Taustalle laitoimme pieniä värikkäitä viirejä. Kokeilin myös hieman tummempaa teemaa muumimukien kanssa hyödyntäen tummanharmaata taustaa, harmaata vilttiä ja kaverini valkoista paitaa jossa oli mustia raitoja ja kuvista tuli omaan silmään hyvät. Myös Muurla piti kuvista ja kaksi niistä päätyi heille käyttöön.

Väliarvioinnissa Muurla ei antanut kuvistani negatiivista palautetta vaan he kertoivat kuvieni olleen onnistuneita. Kuvaussopimuksia palautettaessa he kertoivat kuvieni tulevan jossain vaiheessa heillä käyttöön.

Muurlan valitsemat kuvat:


















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti